Tikal Treasure

Pelivalmistaja Slotland Entertainment vie Tikal Treasure -slotissaan pelaajan aarteenetsintämatkalle muinaisen sivilisaation raunioille. Jos onni vain on myötä, vanhan Maya-linnakkeen raunioista voikin löytää todellisia rikkauksia itselleen. Tikal Treasure on vain yksi esimerkki siitä, miten Maya-kulttuuri jaksaa kiehtoa ihmisiä yhä edelleen. Muinaisesta loistosta on jäljellä enää vain mahtavia rauniokaupunkeja, mutta Maya-kansa oli tunnettu erityisen korkeatasoisesta taiteestaan, omasta kirjoitusjärjestelmästään sekä laatimistaan tarkoista kalentereista.

Hieman synkempi puoli oli ylimystön harjoittamat uhrirituaalit jumalille, joissa uhrattiin myös ihmisiä. Noin vuosina 800-900 monet mayakaupungeista luhistuivat asukkaiden hylätessä suuret kaupunkinsa. Syistä kiistellään yhä, eikä lopullista syytä ole vieläkään löytynyt. Lopullisen kohtalonsa mayakulttuuri koki espanjalaisvalloittajien saapuessa, ja viimeinen mayakaupunki Tayasal kukistui 1697.

Tikal Treasure onnistuu vangitsemaan onnistuneesti tämän jännittävän ja mystisen historian ja tunnelman. Kiekoilla esiintyy runsaasti hienoja Maya-kulttuurin symboleita ja esineitä, ja esimerkiksi kuuluisa sulkakäärme Quetzalcóatl on pelissä tie hurjaan progressiiviseen jackpotiin. Saamalla viisi sulkakäärmesymbolia aktiiviselle voittolinjalle voittaa jackpotin, jonka suuruus vaihtelee. Potti voi nousta periaatteessa kuinka suureksi tahansa, koska pelaajat kerryttävät sitä, kunnes se osuu onnekkaimmalle ja voittopotin kerryttäminen alkaa alusta.

Pikkurahoista ei kuitenkaan ole koskaan kyse, sillä progressiivinen jackpot on matalimmillaankin vähintään 50 000. Tikal Treasureen sisältyy varsin näppärä, erillinen bonuspeli, jossa pelaaja pääsee yrittämään voittoyhdistelmien muodostamista tuhoamalla haluamansa perussymbolit, jotka sitten korvaantuvat uusilla. Lisäksi myös wildit helpottavat voittoisien yhdistelmien muodostamisessa.

Panokset ja voittolinjat

Tikal Treasuressa on viisi kelaa kolmessa rivissä ja maksimissaan 25 voittolinjaa. Tavoitteena on saada mahdollisimman monta samaa – ja mahdollisimman korkea-arvoista – symbolia aktiiviselle voittolinjalle. Sulkakäärmesymboli on ehdottomasti kaikista tavoittelemisen arvoisin, sillä se on tie slotin jackpoteihin. Progressiivinen jackpot voi kohota periaatteessa kuinka korkeaksi tahansa, mutta se on aina vähintään 50 000.

Tavallinen jackpot on aina 1 500 kolikkoa. Tikal Treasuressa on varsin laaja panostusskaala. Kokonaispanos koostuu voittolinjojen määrästä kerrottuna kolikon arvolla. Voittolinjojen määrän voi valita väliltä 1-25 ja panoksen per linja väliltä 0,10-4 €. Panostaa voi näin ollen 0,10-100 € per kierros. Kannattaa kuitenkin huomioida, että kisatakseen progressiivisesta jackpotista panoksen tulee olla vähintään 20 €.

Ulkoasu ja teema

Tikal Treasure tarjoaa rutkasti silmäniloa erityisesti kaikille historian ja kulttuurin ystäville. Esimerkiksi Tikal Treasuren kiekot ovat valtoimenaan erilaisia Maya-kulttuuriin kuuluvia esineitä ja symboleita. Korkea-arvoisin symboli on sulkakäärme, lisäksi mukana on muun muassa kissoja, erilaisia naamioita, wildina toimiva patsas sekä scattereina toimivia palloja. Symbolit ovat kaiken kaikkiaan varsin hienoja ja ne on sijoitettu osaksi muinaista linnaa.

Tikal Treasuren päävärinä on hopean ja harmaan sävyt, symbolit ovat kaikki värikkäitä tuoden eloa peliin. Tarvittavat pelipainikkeet löytyvät varsin helposti. Äänimaailma viimeistelee jännittävän tunnelman. Ja äänten suhteen on onneksi olemassa myös se vaihtoehto, että jos ne käyvät liian ärsyttäviksi tai häiritsevät itse pelaamista, ne voi aina mykistää.

Bonustoiminnot

Tikal Treasureen sisältyy tavallisen wildin lisäksi myös laajeneva wild, joka voi peittää kokonaisen kiekon wildeilla. Pelissä on mukana myös scattereita, jotka ovat väylä Tikal Treasuren kiehtovaan bonuspeliin. Scattereissa on kuvattuna palloja ja tavoitteena on kerätä yksi pallo jokaisen kiekon alle. Niiden kerääntymistä voi seurata kiekkojen alapuolelta. Viidellä scatterilla pääsee sitten bonuspeliin, joka avautuu omaan erilliseen ruutuunsa.

Tavoitteena on saada vähintään kolme samaa symbolia joko vaaka-, pysty- tai vinosuuntaan. Pelaaja pääsee yrittämään voittoyhdistelmän muodostamista tuhoamalla kerrallaan aina yhden symbolin, joka ei asetelmaan sovi. Tuhotun tilalle tulee uusi symboli ja jos voittoa ei vieläkään synny, pelaajalla on mahdollisuus toistaa tämä maksimissaan viidesti.

Hyvät puolet

Tikal Treasure on ehdottomasti hyvin kiehtova peli, ammentaahan se aiheensa muinaisesta, salaperäisestä Maya-kulttuurista. Ripaus historiaa ja kulttuuria ei ole koskaan pahitteeksi. Erityistä kiitosta täytyy antaa Tikal Treasuren bonuspelistä. Kolikkopelien ongelmana on tavallisesti se, että ne ovat puhtaaseen tuuriin perustuvia ja koska pelaajalla ei ole juurikaan mahdollisuuksia vaikuttaa pelin kulkuun, hänen roolinsa jää turhan passiiviseksi.

Bonuspeli tarjoaa loistavat mahdollisuudet laittaa älynystyrät liikkeelle ja käyttää hieman strategioitakin. Erityisesti niitä, jotka pitävät isoilla panoksilla pelaamisesta, kiehtoo taatusti mahdollisuus netota slotin progressiivinen jackpot, ja tarjoaa Tikal Treasure varsin kiinnostavia pienempiäkin potteja. Varovaisemmat ja konservatiivisemmat pelaajat pääsevät peliin mukaan jo 10 sentin kierrospanoksella.

Huonot puolet

Kaiken kaikkiaan Tikal Treasure on varsin viihdyttävä kolikkopeli, johon kannattaa ehdottomasti tutustua. Pientä miinusta on kuitenkin annettava siitä, että vaikka slottia pääsee pelaamaan ihan pikkurahallakin, pelin progressiiviseen jackpotiin ei ihan pikkuhiluilla pääse käsiksi. Progressiivisen jackpotin voittamiseksi vaaditaan nimittäin vähintään 20 €/kierros -panostus. Tällaisia vaatimuksia liittyy myös joihinkin muihin jackpotpeleihin, joten Tikal Treasure ei ole missään nimessä tässä suhteessa poikkeuksellinen.

Pelin maksimipanos on 100 €, joten maksimipanosta ei suinkaan tarvitse laittaa kehiin päästäkseen kaikkeen toimintaan mukaan. Osa pelaajista voi jäädä kaipaamaan hieman monipuolisempaa bonustoimintojen valikoimaa, sillä slottiin ei sisälly lainkaan esimerkiksi ilmaiskierroksia, joihin monet nykypelaajista ovat tottuneet. Myöskään voittojen lisäkertoimia ei sisälly peliin.

Yhteenveto

Astu ajassa taaksepäin, suuntaa Mayojen muinaiseen linnoitukseen ja lähde etsimään sen tarjoamia aarteita. Tällä kiehtovalla matkalla pääset kohtaamaan muun muassa sulkakäärmeen, mystisiä kissoja ja Maya-kulttuurin esineistöä, jotka kaikki ovat apuna haluttujen rikkauksien löytämisessä. Jos kaipaat hieman jännitystä, mystiikkaa ja magiaa elämääsi, Slotland Entertainmentin Tikal Treasure tarjoaa sitä sinulle varmasti. Seikkailuun pääsee mukaan jo 10 sentin panostuksella, mutta rohkeimmat – tai rikkaimmat – voivat lähteä tavoittelemaan slotin progressiivista jackpotia, joka on aina vähintään 50 000:n arvoinen.

Jos kaipaat hieman älyllisiä haasteita, niitä tarjoaa Tikal Treasuren bonuspeli, jossa on tilaa myös erilaisille taktiikoille. Tämä kolikkopeli sopii hyvin sekä aloitteleville rahapelaajille että jo kokeneemmillekin konkareille. Lähde sinäkin mukaan seikkailuun!